lauantai 12. marraskuuta 2011
Yeppee!!! Haudihou!!
Country musiikin kuunteleminen on melkein yhtä hienoa kuin ajaminen higwaylla kylmän kirsikkakolan kanssa. Eilinen konsertti oli mahtava! Sadoista ruutupaidoista ja stetsoneista huolimatta keikka oli äärimmäisen nautittava ja viihdyttävä.
Kun kotilento on menestyksekkäästi jo takana, sauna lämpiämässä ja leivinuunissa tulet, on aika tehdä pikkuriikkinen yhteenveto.
Se, että ottaa halvimmat lennot, voi johtaa siihen että lennoissa on välilaskuja ja matkanteko tarkoittaakin todellisuudessa 12 tunnin matkustamista sylilapsen kanssa. Kolmen kaupungin kierros vei meidän matka-aikaamme kahdeksan lennon verran - eli helpommallakin olisi päässyt. Onneksi nappula on hyvä lentäjä, yhdessäkään nousussa tahi laskussa ei tullut ongelmia. Se, että julkisuudessa on ollut puhetta noista lapsivapaista lennoista näkyi myös KLM:n ja Finnairin asenteessa niin, että pikkulasten kanssa matkustavat oli ämpätty tasan viimeisiin riveihin lentokoneissa, mahdollisimman kauas bisnesluokasta. Onhan se sääli, että maailmassa on vielä niin persaukista sakkia että he joutuvat matkustamaan muiden ihmisten kanssa ja kuuntelemaan siinä sivussa lasten naurua (ja itkuakin).
Lontoo oli iso, paljon isompi kuin osasi ajatellakaan. Kaikki nähtävyydet ovat kaukana toisistaan, eikä liikkuminen ole aina järin tehokasta tai halpaakaan. Mutta oikealla suunnittelulla ja muutaman nähtävyyden raakaamalla pois listalta, tuonkin kaupungin voi valloittaa kohtuullisessa ajassa. Ostoskadut olivat mageita, pubi oli tunnelmallinen, ihmiset olivat ystävällisiä, ruokaa sai ja sitä oli riittävästi, joten kaikki oli kuosissa. Mitään kovin suurta paloa tuohon kaupunkiin palaamiseen ei jäänyt, mutta Englannin maaseudulla olisi kiva käydä ja Skotlanti tietty on jäänyt näkemättä. Taksit olivat hyviä ja luotettavia, varsinkin isommalla sakilla tai enemmällä matkatavaramäärällä kulkiessa ne olivat ehdoton apu liikkumisessa. Pas huutelee välistä, että Lontoosta pitää mainita se, että olut on vähähiilihappoista ja lämmintä sekä se, että kaupunki oli aikalailla sellainen jota osasi odottaakin.
Venetsia ei myöskään tuottanut pettymystä tai ilonkiljahduksia, se oli hieman erilaista Italiaa kuin Firenzen tai Rooman alueet, mutta pesunkestävää Italiaa kuitenkin. Jäätelö oli jumalaista, rakennukset olivat hienoja ja joka paikka tihkui historiaa. Ruoka oli huonompaa kuin millään aiemmilla matkoilla, monessa ravintolassa talon viini oli vähintään laimennettua tai muuten vaan b-luokan kamaa, ruoka oli ylihinnoiteltua, eikä kaupungissa loppukuiten ollut kovin paljon turistiryntäiltävää. Venetsiaan emme tule todennäköisesti koskaan enää palaamaan, se on nyt nähty ja siitä olemme itsemme kipeiksi maksaneet.
Koko reissulla hienointa oli Venetsian venetaksi, Lontoon taksit ja Ystävät siellä ja Lontoon Cityn lentokenttä. Paha maku suuhun jäi Venetsian viimeisen illan ruoasta, liian monesta välilaskusta ja ainaisesta kiireestä lentoasemilla ja hankaluuksista Italian syömingeissä (syöttötuoleja ei ollut, yritäpä siinä einestää romanttisesti kun sylissä kiemurtelee kahdeksan kiloa väsynyttä ja kiukkuista lihaa). Mutta matkailu on juuri sitä varten, että me näkisimme paremmin lähellekin ja yrittäjille tuollainen viikon irtiotto töistä tekee saman kuin kuukauden kesäloma normaaleille ihmisille.
Nyt sitten seuraavaa reissua suunnittelemaan, josko sitä jo jonnekin toiselle alueelle kuin Eurooppaan..
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvallat
Multipass
Eikä kello tuottanut pettymystä - se soi minuutilleen tasan neljältä. Meillä oli tasan tunti aikaa suoriutua aamutoimista ja kirjaantua ulos hotellista, jotta ehdimme ensimmäiseen shuttlebussiin - seuraava olisi mennyt vasta puoli tuntia myöhemmin - ja 6.35 lähtevälle lennolle Amsterdamin kautta Helsinkiin.
Jokainen, joka on koskaan katsonut Fift Element-elokuvan tuntee käsitteen "multipass". Meillä oli tällä kertaa sellainen mukanamme. Pääsimme jokaisen jonon ohi, koska mukana oli tuo iloisesti kilkattava ja vastaantulijoille pärisevä muurinmurtaja (josta muuten on tullut tämän matkan aikana to-del-la painava tyttö). Lentokoneeseenkin hiippailimme samaan aikaan bisnesluokan ihmisten kanssa - tosin ihan sinne viimeiseen penkkiriviin. Täytyyhän meidän olla mahdollisimman kaukana bisneksestä, ettei kukaan vaan häiriinny lapsen äänistä. Onneksi tuo tytteli on rauhallinen reissaaja, kunhan vaippa on kohtalaisen kuiva ja ruokaa tarjolla pahimpaan nälkään - korviinkaan ei ilmeisesti mitenkään sattunut, koska hippi ei reklamoinut nousuissa tai laskuissa.
Lento Venetsiasta lähti jotakuinkin ajallaan ja meni liuhakkaasti. Amsterdamin kentällä meillä oli aika käydä tupakilla, vaihtaa nappula kuiviin ja tankata maitopullo ennen kuin pääsimme seuraavaan koneeseen ja kotia päin. Hel-Ams -lento meni myös saman käsikirjoituksen mukaan. Nyt meillä jatkuu vapaa vielä pari päivää täällä Helsingissä ennen pohjoisen lentoa ja paluuta arkeen. Ohjelmassa on hieman sosiaalisuutta, yksi hieno konsertti ja vapaa-aikaa perheen kesken. Tosin huomenna pakkopullana täytyy käydä ostamassa jokaiselle uusi vaatekerta, me vanhemmat pakkasimme mukaan aivan liian vähän vaatteita ja tyttö-reppana on ehtinyt viettää oletettua sotkuisempaa elämää.
Jokainen, joka on koskaan katsonut Fift Element-elokuvan tuntee käsitteen "multipass". Meillä oli tällä kertaa sellainen mukanamme. Pääsimme jokaisen jonon ohi, koska mukana oli tuo iloisesti kilkattava ja vastaantulijoille pärisevä muurinmurtaja (josta muuten on tullut tämän matkan aikana to-del-la painava tyttö). Lentokoneeseenkin hiippailimme samaan aikaan bisnesluokan ihmisten kanssa - tosin ihan sinne viimeiseen penkkiriviin. Täytyyhän meidän olla mahdollisimman kaukana bisneksestä, ettei kukaan vaan häiriinny lapsen äänistä. Onneksi tuo tytteli on rauhallinen reissaaja, kunhan vaippa on kohtalaisen kuiva ja ruokaa tarjolla pahimpaan nälkään - korviinkaan ei ilmeisesti mitenkään sattunut, koska hippi ei reklamoinut nousuissa tai laskuissa.
Lento Venetsiasta lähti jotakuinkin ajallaan ja meni liuhakkaasti. Amsterdamin kentällä meillä oli aika käydä tupakilla, vaihtaa nappula kuiviin ja tankata maitopullo ennen kuin pääsimme seuraavaan koneeseen ja kotia päin. Hel-Ams -lento meni myös saman käsikirjoituksen mukaan. Nyt meillä jatkuu vapaa vielä pari päivää täällä Helsingissä ennen pohjoisen lentoa ja paluuta arkeen. Ohjelmassa on hieman sosiaalisuutta, yksi hieno konsertti ja vapaa-aikaa perheen kesken. Tosin huomenna pakkopullana täytyy käydä ostamassa jokaiselle uusi vaatekerta, me vanhemmat pakkasimme mukaan aivan liian vähän vaatteita ja tyttö-reppana on ehtinyt viettää oletettua sotkuisempaa elämää.
Viimeinen pari uunista ulos
Venetsian viimeinen matkapäivä meni samoissa merkeissä kuin edellinenkin, kävelemällä, pikkuveikkosta kantelemalla ja vanhan kaupungin ihmeitä pällistelemällä. Otimme sen aamun rauhallisemmin, eli aamiaisen jälkeen palasimme takaisin huoneeseen pakkailemaan ja rentoutumaan. Vasta yhdentoista aikaan jätimme matkatavarat hotellille säilytykseen, tilautimme vastaanoton heebolla vesitaksin viideksi viemään meidät lentokentälle ja lähdimme tarpomaan.
Kaupungin perusreitteihin on ehtinyt jo tottua, ainoastaan hukassa ollessaan kaipaa enää karttaa (eli vain noin vartin välein). Markuksen aukio oli toipunut eilisestä tulvimisesta ja kävimme kuvaamassa sitä. Toria salaojitettiin parhaillaan, joten osa siitä oli suljettuna. Kävelimme myös kotvan matkaa rantakatua, joka alkaa Markuksen aukiolta alaspäin, mutta emme langenneet yhdenkään kioskikojun houkutuksiin. Näyteikkunashoppailimme luksusliikkeiden houkutuksia ja vain imimme itseemme Italian tunnelmaa. Tietty jotain muutakin oli tullut imettyä (aamukahvia) kun pääsin tekemään sirkustemppuja yleisessä vessassa. Kuvittele tilanne: kankea, ylipainoinen, itsensä loppuunkävellyt mamma ja 7,5kg raakaa kärttyistä tenavaa rintarepussa ahtautuneena neliön kokoiseen yleisen vessan koppiin. Siinä akrobaatti sitten hoiti oman helpotuksensa ja vauvalle puhtaan vaipan selkärepusta ilman, että mikään osa osui lattiaan - eikä tällä perällä muuten niitä hoitotasoja ole - ehei. Mutta kyllä siinä hetken ähinä kävi ja kolmas käsi olisi tullut tarpeeseen.
Talsimme vielä Rialton sillalle, jonka läheisyydessä on pieni ompelupuoti. Ostettiin omalle nappulalle nimikoitu pipo sieltä edellispäivänä, ja nyt haettiin samanlainen pienelle gummitytöntekeleelle. Joululahjojen laittoon emme vielä kuitenkaan alistuneet, onhan tässä puolitoista kuukautta aikaa saada se aatonaaton paniikki aikaiseksi, eli mitäpä tuota turhaa hötkyilemään.
Tämän päivän kylttyyriannos saatiin accademican taideaarteita ihastellen. Oikea syy sinne menoon oli kyllä huomattavasti sivistymättömämpi - vessahätä.. Ja jälleen kerran punnersin ja puristin beibille vaipan kuosiin pikkukopissa. Accademican jälkeen meillä oli tarkoitus käydä katsomassa omalla "kotiaukiolla" (eli se aukio, jolta lähti kuja hotellille) oleva Da Vincin -koneet näyttely, joka on kertaalleen nähty jo Retretissä. Lipunmyyjä ei vain ollut aivan tehtäviensä tasalla ja päivitti ilmeisesti facebook-profiiliaan ("töissä lomps") sen sijaan että olisi nyhtänyt rahoja turisteilta, joten me menimme äänestimme jaloillamme ja hiippailimme pois. Jossain vaiheessa päivää saimme kunnian nähdä Venetsian Kovin Kundi lähietäisyydeltä. Pesunkestävä kovis oli pukeutunut siniseen villapaitaan ja kävi pelotta haastamaan itseään kolmekin kertaa isompia kavereita painiin. Kyseessä oli juurikin pesunkestävä venetsialainen kääpiöpinseripoika, jolla ei ollut hajuakaan alemmuuskompleksista. Hieman tuli omaa koiruliinia ikävä kun katsoi sen kukkoilua ja pullistelua muille koirille.
Kellon kopisteltua viisi olimme hotellilla vaanimassa meille tilattua vesitaksia. Respan heebo sanoi kyydin hinnaksi 100 euroa, nämä ovat ehkä maailman kalleimpia takseja, mutta taksisuhari räppäsi saman tien taksaksi 110 euroa. Eipä siinä auta alkaa reklamoimaan kun koko perhe on survottuna veneen takaosaan ja ovien edessä on meidän matkatavarakuorma. Saimme räpsittyä reissun parhaita kuvia sen veneen kyydistä kun ajoimme Canal Grandea pitkin ja Rialton sillan alta. Tämän jälkeen paatti sukelsi pikkukanavien kautta avoimemmille vesille. Siinä vaiheessa kun molemmat perämoottorit lähtevät pauhaamaan ja vauhti todellakin alkoi tuntumaan aika huisalle, oli myös pikkuipanalla silmät teevadin kokoisena. =) Me paineltiin pitkin Italian rannikkoa kuin James Bond konsanaan, vain perässä tulevat vesiskootteri-terroristit puuttuivat - onneksi.
Lentoaseman rannassa oli isolla kyltit kuljetuksen taksoista: lentoasemalta kaupunkiin 110 euroa, eli tässä asiassa hotellin työntekijällä oli päivääntynyttä tietoa kuljetuksen hinnoista. Mutta eihän lomalle ole tultu kitsastelemaan. Ja jos vaihtoehtona olisi ollut kahden täyteen pakatun matkalaukun,matkarattaiden, yhden lapsen ja kahden väsyneen ryhävalaan raahaaminen sikakalliiseen vesitaksiin tai sitten vaporettoon, sitten bussiasemalle, bussiin, lentoasemalle, siitä taksiin tai toiseen bussiin ja vasta sen jälkeen hotellille - niin eipä ollut yhtään vaikea valita tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Sen verran jouduimme kävelemään, että haalauduimme tavaroinemme lentokentän lähtevien puolelle josta hotellin shuttlebussi nappasi meidät kyytiin ja vei puhtaiden lakanoiden luo.
Illallisen ajattelimme nauttia hotellin ravintolassa. Listan perusteella paikka vaikutti vallan lupaavalta, mutta ruoan laatu oli käsittämätöntä sontaa. Siitä ei sen enempää, muuten kuin että ei muuten kannata mennä sinne syömään. Meillähän on työn puolesta sellaiset rautavatsat, että mikään ei niitä normaalisti sekoita, mutta tuon einestämisen jälkeen oli pakko napata pystybaarissa viskit (konjakit olisimme ottaneet, mutta työntekijä ei tunnistanut yhtään pulloa konjakiksi..) ja rukoilla ettei yöllä tule äkkilähtöä vessaan. Ei tullut. Ihan yhteenvetona sen verran, että Italialaiset ovat varmasti maailman parhaita kokkeja, mikä tulee pastaruokiin, mutta muissa ruoissa heillä on vielä vara opiskella muutaman sukupolven verran.
Hotellissa oli pakko hiljentää perhe aikaisin, koska kukko oli viritetty soimaan aamulla 04.00.
Kaupungin perusreitteihin on ehtinyt jo tottua, ainoastaan hukassa ollessaan kaipaa enää karttaa (eli vain noin vartin välein). Markuksen aukio oli toipunut eilisestä tulvimisesta ja kävimme kuvaamassa sitä. Toria salaojitettiin parhaillaan, joten osa siitä oli suljettuna. Kävelimme myös kotvan matkaa rantakatua, joka alkaa Markuksen aukiolta alaspäin, mutta emme langenneet yhdenkään kioskikojun houkutuksiin. Näyteikkunashoppailimme luksusliikkeiden houkutuksia ja vain imimme itseemme Italian tunnelmaa. Tietty jotain muutakin oli tullut imettyä (aamukahvia) kun pääsin tekemään sirkustemppuja yleisessä vessassa. Kuvittele tilanne: kankea, ylipainoinen, itsensä loppuunkävellyt mamma ja 7,5kg raakaa kärttyistä tenavaa rintarepussa ahtautuneena neliön kokoiseen yleisen vessan koppiin. Siinä akrobaatti sitten hoiti oman helpotuksensa ja vauvalle puhtaan vaipan selkärepusta ilman, että mikään osa osui lattiaan - eikä tällä perällä muuten niitä hoitotasoja ole - ehei. Mutta kyllä siinä hetken ähinä kävi ja kolmas käsi olisi tullut tarpeeseen.
Talsimme vielä Rialton sillalle, jonka läheisyydessä on pieni ompelupuoti. Ostettiin omalle nappulalle nimikoitu pipo sieltä edellispäivänä, ja nyt haettiin samanlainen pienelle gummitytöntekeleelle. Joululahjojen laittoon emme vielä kuitenkaan alistuneet, onhan tässä puolitoista kuukautta aikaa saada se aatonaaton paniikki aikaiseksi, eli mitäpä tuota turhaa hötkyilemään.
Tämän päivän kylttyyriannos saatiin accademican taideaarteita ihastellen. Oikea syy sinne menoon oli kyllä huomattavasti sivistymättömämpi - vessahätä.. Ja jälleen kerran punnersin ja puristin beibille vaipan kuosiin pikkukopissa. Accademican jälkeen meillä oli tarkoitus käydä katsomassa omalla "kotiaukiolla" (eli se aukio, jolta lähti kuja hotellille) oleva Da Vincin -koneet näyttely, joka on kertaalleen nähty jo Retretissä. Lipunmyyjä ei vain ollut aivan tehtäviensä tasalla ja päivitti ilmeisesti facebook-profiiliaan ("töissä lomps") sen sijaan että olisi nyhtänyt rahoja turisteilta, joten me menimme äänestimme jaloillamme ja hiippailimme pois. Jossain vaiheessa päivää saimme kunnian nähdä Venetsian Kovin Kundi lähietäisyydeltä. Pesunkestävä kovis oli pukeutunut siniseen villapaitaan ja kävi pelotta haastamaan itseään kolmekin kertaa isompia kavereita painiin. Kyseessä oli juurikin pesunkestävä venetsialainen kääpiöpinseripoika, jolla ei ollut hajuakaan alemmuuskompleksista. Hieman tuli omaa koiruliinia ikävä kun katsoi sen kukkoilua ja pullistelua muille koirille.
Kellon kopisteltua viisi olimme hotellilla vaanimassa meille tilattua vesitaksia. Respan heebo sanoi kyydin hinnaksi 100 euroa, nämä ovat ehkä maailman kalleimpia takseja, mutta taksisuhari räppäsi saman tien taksaksi 110 euroa. Eipä siinä auta alkaa reklamoimaan kun koko perhe on survottuna veneen takaosaan ja ovien edessä on meidän matkatavarakuorma. Saimme räpsittyä reissun parhaita kuvia sen veneen kyydistä kun ajoimme Canal Grandea pitkin ja Rialton sillan alta. Tämän jälkeen paatti sukelsi pikkukanavien kautta avoimemmille vesille. Siinä vaiheessa kun molemmat perämoottorit lähtevät pauhaamaan ja vauhti todellakin alkoi tuntumaan aika huisalle, oli myös pikkuipanalla silmät teevadin kokoisena. =) Me paineltiin pitkin Italian rannikkoa kuin James Bond konsanaan, vain perässä tulevat vesiskootteri-terroristit puuttuivat - onneksi.
Lentoaseman rannassa oli isolla kyltit kuljetuksen taksoista: lentoasemalta kaupunkiin 110 euroa, eli tässä asiassa hotellin työntekijällä oli päivääntynyttä tietoa kuljetuksen hinnoista. Mutta eihän lomalle ole tultu kitsastelemaan. Ja jos vaihtoehtona olisi ollut kahden täyteen pakatun matkalaukun,matkarattaiden, yhden lapsen ja kahden väsyneen ryhävalaan raahaaminen sikakalliiseen vesitaksiin tai sitten vaporettoon, sitten bussiasemalle, bussiin, lentoasemalle, siitä taksiin tai toiseen bussiin ja vasta sen jälkeen hotellille - niin eipä ollut yhtään vaikea valita tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Sen verran jouduimme kävelemään, että haalauduimme tavaroinemme lentokentän lähtevien puolelle josta hotellin shuttlebussi nappasi meidät kyytiin ja vei puhtaiden lakanoiden luo.
Illallisen ajattelimme nauttia hotellin ravintolassa. Listan perusteella paikka vaikutti vallan lupaavalta, mutta ruoan laatu oli käsittämätöntä sontaa. Siitä ei sen enempää, muuten kuin että ei muuten kannata mennä sinne syömään. Meillähän on työn puolesta sellaiset rautavatsat, että mikään ei niitä normaalisti sekoita, mutta tuon einestämisen jälkeen oli pakko napata pystybaarissa viskit (konjakit olisimme ottaneet, mutta työntekijä ei tunnistanut yhtään pulloa konjakiksi..) ja rukoilla ettei yöllä tule äkkilähtöä vessaan. Ei tullut. Ihan yhteenvetona sen verran, että Italialaiset ovat varmasti maailman parhaita kokkeja, mikä tulee pastaruokiin, mutta muissa ruoissa heillä on vielä vara opiskella muutaman sukupolven verran.
Hotellissa oli pakko hiljentää perhe aikaisin, koska kukko oli viritetty soimaan aamulla 04.00.
Luomustepperi
Tiistai valaistui sateisena aamuna. Italialaiseksi hotelliksi meidän majapaikassa oli aivan loistava aamainen: hyvää kahvia, munia ja pekonia sekä lisukkeita syödä asti. Tuossakin luukussa näkyi selvästi off season - meidän lisäksi aamiaishuoneessa oli vain yksi japanilaisperhe ja lähtiessä vastaan tuli kaksi ranskalaista rouvaa, mutta muuten käytävillä oli hiljaista ja autiota. Vaikka tuo hotelli ei ollut nytkään siitä halvimmasta päästä, niin hetken aikaa huimasi kun Pas luki huoneen ovesta turistiajan taksan huoneelle: yli 700 euroa per yö - hupsista heijakkaa.. Mutta kyllähän nytkin saatiin vastinetta rahoille, huone oli kopsakka, henkilökunta erittäin kielitaitoista sekä palvelualtista ja sijainti loistava!
Syönnin jälkeen lähdimme tarpomaan kohti päivän seikkailuita. Ensin suunnistimme kohti Markuksen aukiota vain nähdäksemme sen tulvivan. Sinne tänne oli ripoteltu pitkospuita, joita pitkin pääsimme kuivin jaloin kirkolle asti vain kuullaksemme, ettei reppujen kanssa pääse sisään - siis paluu parisataa metriä vastavirtaan ja uusi yritys. Jo tuolla ensimmäisellä etapilla kiitin itseäni varsin suuresta älykkyydestä, että otin jälkikasvun rintareppuun, rattaiden kanssa eteneminen olisi ollut käytännössä mahdotonta niillä telineillä. Markuksen kirkko itsessään ei ollut mitenkään hieno sisältä - Vatikaanin tai Sevillan kirkkoihin verrattuna - mutta pitihän sekin käydä katsastamassa (eikä muuten ollut muiden Italian kirkkojen tapaan vessaa siellä turistien helpotukseksi laitettu).
Markuksen aukion jälkeen vuorossa oli vaellus Rialton sillalle. Se puoli kaupungista oli kuivempi, eikä pitkospuita tarvittukaan enempää sille päivälle. Sillan ympäristössä oli kivoja pikkukauppoja, joista saattoi lähteä turistien mukaan kaikkea turhanpäiväistä pikkutavaraa - niin kuin asiaan kuuluu =) Sillan jälkeen hiippailimme hukkaan ja löysimme itsemme läheltä Piazzale Romaa, eli sitä paikkaa johon Venetsiaan autolla tai busseilla tulevat päätyvät. Ideana oli etsiä helppo reitti kaupungin halki Piazzale Romalle jotta keskiviikon siirtymä lentokenttähotelliin olisi mahdollisimman vaivaton.. Kartalta katsottuna helpoimmailla reitillä oli vain kuusi kanaalin ylitystä, todellisuudessa niitä oli yli kaksikymmentä - kuka sitä nyt kerralla oikean reitin osaisi valita? Ja kun mukana on 45kg matkatavaroita, yksi infantti ja kaksi itsensä loppuunkävellyttä matkustajaa, tuo vaihtoehto haudattiin hiljaisuudessa.
Pysähdyimme pikalounaalle yhteen pikkuravintolaan. Täällä ei muuten ole ravintoloissa syöttötuoleja, ainakaan yhteenkään sellaiseen emme törmänneet missään. Hotellin aamiaishuoneessa oli yksi, mutta senkin oli tämä aiemmin mainittu japanin poppoo vallannut molempina aamuina, joten meidän prinsessa sai köllötellä rauhassa omassa limosiinissaan tai äitinsä sylissä kädet koppurassa pöytähopeita tai -liinaa hamuten.
Kiertelimme pitkin ja poikin kaupunkia, joka on muuten pienempi kuin kartat näyttävät. Joskus tiesimme, missä olimme ja suurimman osan aikaa emme - mutta aina sitä jossain vaiheessa pulpahdimme kartalle. Illalla kävimme pit stopilla hotellilla vaihtamassa käryävän kakaran puhtaampaan ja ruokitumpaan ja nappasimme kärryt mukaan kun lähdimme etsimään illan ruokapaikkaa.
Ravintola Rotta löytyi kohtuudella, vain yhden sillan ylityksen päästä. Se näytti viihtyisältä, nimi oli sopivan huvittava, sisäänheittäjä puhui hyvää englantia ja saimme paikan sisältä vaikka kärryt olivat mukana. Hippi mellasti hetken aikaa rattaissaan ja toi hieman vaikeusastetta ruokien tilaamiseen (kuinka helppoa on syyttää omista virheistä lasta..). Ruoan kanssa homma meni niin kuin elokuvissa: minä sain kolmannen kerran alkuruoaksi pastapalleroita tomaattikastikkeessa, mikäs siinä, hyviähän ne tietty onkin, mutta rajansa kaikella.
Pääruoaksi ajattelin tilata kalaa, koska sen tekemisen italiaanot taitavat paljon paremmin kuin lihan. Valitsin jonkun fish-päätteisen grillatun ruoan ja pöytään tuotiin - anteeksi kielenkäyttö - vittusaatananperkeleen mustekalan kaltaista valmistetta. Jos jokin asia maailmassa on minun inhon arvoinen, niin se on juurikin tuo mustekala ja kaikki sen sukulaiset. Hetken aikaa nieleskelin tyhjää ja näytin tyytyväiseltä ennen kuin uskalsin tunnustaa Pas:lle, ettei tämä muuten ole mitään herkkua vaan tuntuu kuin söisin jonkun toisen vanhaa purkkaa. Onneksi meidän taakse leiriintyi iso ryhmä ranskalaisia pulpattamaan ja pölisemään ja vielmään kaiken tarjoilijoiden huomion, niin sain kylmän rauhallisesti pakattua löllöpallerot vaippapussiin ja piilotettua pussin vaunujen sadesuojakoteloon. Jälkiruoan kanssa en ottanut mitään riskiä, pelkkä espresso riitti vallan mainiosti. Rahat pöytään ja kohti lähintä roska-astiaa johon heitin ne syömättä jääneet iljetykset. Jälleen kerran vannoin pyhästi, että vielä joskus ymmärrän ottaa sanakirjan mukaan ravintolaan! / toim.huom. kyseinen lajike oli swordfish - miekkakalaa. En suosittele.
Iltapassagiolla beibi maistoi elämänsä ensimmäistä kertaa italialaista kirsikkajäätelöä, loppumatkan se matki Gene Simmonsia odottaen kieli pitkällä lisää sitä jumalten ruokaa eli ihan on äitinsä tyttö =) Kämpille nukkumaan ja odottamaan uutta, iloista aamua.
 |
| Nappulan sänky sijattuna ja karkki tyynyllä *snif* |
Syönnin jälkeen lähdimme tarpomaan kohti päivän seikkailuita. Ensin suunnistimme kohti Markuksen aukiota vain nähdäksemme sen tulvivan. Sinne tänne oli ripoteltu pitkospuita, joita pitkin pääsimme kuivin jaloin kirkolle asti vain kuullaksemme, ettei reppujen kanssa pääse sisään - siis paluu parisataa metriä vastavirtaan ja uusi yritys. Jo tuolla ensimmäisellä etapilla kiitin itseäni varsin suuresta älykkyydestä, että otin jälkikasvun rintareppuun, rattaiden kanssa eteneminen olisi ollut käytännössä mahdotonta niillä telineillä. Markuksen kirkko itsessään ei ollut mitenkään hieno sisältä - Vatikaanin tai Sevillan kirkkoihin verrattuna - mutta pitihän sekin käydä katsastamassa (eikä muuten ollut muiden Italian kirkkojen tapaan vessaa siellä turistien helpotukseksi laitettu).
Markuksen aukion jälkeen vuorossa oli vaellus Rialton sillalle. Se puoli kaupungista oli kuivempi, eikä pitkospuita tarvittukaan enempää sille päivälle. Sillan ympäristössä oli kivoja pikkukauppoja, joista saattoi lähteä turistien mukaan kaikkea turhanpäiväistä pikkutavaraa - niin kuin asiaan kuuluu =) Sillan jälkeen hiippailimme hukkaan ja löysimme itsemme läheltä Piazzale Romaa, eli sitä paikkaa johon Venetsiaan autolla tai busseilla tulevat päätyvät. Ideana oli etsiä helppo reitti kaupungin halki Piazzale Romalle jotta keskiviikon siirtymä lentokenttähotelliin olisi mahdollisimman vaivaton.. Kartalta katsottuna helpoimmailla reitillä oli vain kuusi kanaalin ylitystä, todellisuudessa niitä oli yli kaksikymmentä - kuka sitä nyt kerralla oikean reitin osaisi valita? Ja kun mukana on 45kg matkatavaroita, yksi infantti ja kaksi itsensä loppuunkävellyttä matkustajaa, tuo vaihtoehto haudattiin hiljaisuudessa.
Pysähdyimme pikalounaalle yhteen pikkuravintolaan. Täällä ei muuten ole ravintoloissa syöttötuoleja, ainakaan yhteenkään sellaiseen emme törmänneet missään. Hotellin aamiaishuoneessa oli yksi, mutta senkin oli tämä aiemmin mainittu japanin poppoo vallannut molempina aamuina, joten meidän prinsessa sai köllötellä rauhassa omassa limosiinissaan tai äitinsä sylissä kädet koppurassa pöytähopeita tai -liinaa hamuten.
Kiertelimme pitkin ja poikin kaupunkia, joka on muuten pienempi kuin kartat näyttävät. Joskus tiesimme, missä olimme ja suurimman osan aikaa emme - mutta aina sitä jossain vaiheessa pulpahdimme kartalle. Illalla kävimme pit stopilla hotellilla vaihtamassa käryävän kakaran puhtaampaan ja ruokitumpaan ja nappasimme kärryt mukaan kun lähdimme etsimään illan ruokapaikkaa.
Ravintola Rotta löytyi kohtuudella, vain yhden sillan ylityksen päästä. Se näytti viihtyisältä, nimi oli sopivan huvittava, sisäänheittäjä puhui hyvää englantia ja saimme paikan sisältä vaikka kärryt olivat mukana. Hippi mellasti hetken aikaa rattaissaan ja toi hieman vaikeusastetta ruokien tilaamiseen (kuinka helppoa on syyttää omista virheistä lasta..). Ruoan kanssa homma meni niin kuin elokuvissa: minä sain kolmannen kerran alkuruoaksi pastapalleroita tomaattikastikkeessa, mikäs siinä, hyviähän ne tietty onkin, mutta rajansa kaikella.
Pääruoaksi ajattelin tilata kalaa, koska sen tekemisen italiaanot taitavat paljon paremmin kuin lihan. Valitsin jonkun fish-päätteisen grillatun ruoan ja pöytään tuotiin - anteeksi kielenkäyttö - vittusaatananperkeleen mustekalan kaltaista valmistetta. Jos jokin asia maailmassa on minun inhon arvoinen, niin se on juurikin tuo mustekala ja kaikki sen sukulaiset. Hetken aikaa nieleskelin tyhjää ja näytin tyytyväiseltä ennen kuin uskalsin tunnustaa Pas:lle, ettei tämä muuten ole mitään herkkua vaan tuntuu kuin söisin jonkun toisen vanhaa purkkaa. Onneksi meidän taakse leiriintyi iso ryhmä ranskalaisia pulpattamaan ja pölisemään ja vielmään kaiken tarjoilijoiden huomion, niin sain kylmän rauhallisesti pakattua löllöpallerot vaippapussiin ja piilotettua pussin vaunujen sadesuojakoteloon. Jälkiruoan kanssa en ottanut mitään riskiä, pelkkä espresso riitti vallan mainiosti. Rahat pöytään ja kohti lähintä roska-astiaa johon heitin ne syömättä jääneet iljetykset. Jälleen kerran vannoin pyhästi, että vielä joskus ymmärrän ottaa sanakirjan mukaan ravintolaan! / toim.huom. kyseinen lajike oli swordfish - miekkakalaa. En suosittele.
Iltapassagiolla beibi maistoi elämänsä ensimmäistä kertaa italialaista kirsikkajäätelöä, loppumatkan se matki Gene Simmonsia odottaen kieli pitkällä lisää sitä jumalten ruokaa eli ihan on äitinsä tyttö =) Kämpille nukkumaan ja odottamaan uutta, iloista aamua.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Ällästä Veehen
Lontoon cityn kenttä on kohtalaisen kiva ja intiimi kenttä. Tietty turvatarkastukset tällä puolella Eurooppaa tuntuvat olevan paljon tiukempia, mutta se on siedettävä. Minun käsimatkatavaran kassi narahti kentällä, ehkäpä siitä syystä että se oli ladattu täyteen laittoman suuria nestepakkauksia (äidinmaidonvastiketta) sekä ruokapurkkeja. Sen sijaan että olisin joutunut pyllistämään tulliheebolle ja tunnustamaan kaikki maailman synnit, tullin naisihmiset kerääntyivät ihastelemaan meidän pikkuriikkistä tytärtä ja hänen ylimääräistä kromosomiaan =) Helpoin keino päästä tukalista tilanteista ulos on se, että kertoo meillä olevan ds-lapsi mukana - jos nyt ne puusilmät ei sitä muuten näe..
Lento Lontoosta Amsterdamiin kestää vain 45 minuuttia - eli helppo nakki. Amsterdamin kentällä sitten kiire pukkasi päälle, koska Lontoon kone oli hieman myöhässä, eikä mukana kulkevalle infantille pystytty tulostamaan omaa boardin passia jatkolennolle. Eli me painelimme transit-tiskeillä tuli hännän alla. Kun napu sai oman lipun, heilahdimme kohti B32-porttia (noin yhdeksän kilometrin matka): minä kannoin nappulaa rintarepussa ja isänsä puuskutti perässä käsimatkatavaroiden kanssa. Sillä aikaa kun pupu haki apinan raivolla tupangipaikkaa, niin minä pipaisin rintareppulaisen kanssa naistenvessassa (maailmanennätys!) ja minun keskittyessä nikotiiniin, Pas vaihtoi tytölle vaipan (jä sen jälkeen kuivan bodyn, vaipattomalle lapselle ei KOSKAAN kannata kääntää selkää!) lastenhoitokammarissa. Sittenpä me oltiinkin jo viimeisten joukossa Venetsian koneessa.
Laskeutuessa täällä oli kohtalaisen rankka pilvikerros, joka ravisteli ja hyppyytti konetta juuri niin ilkeästi, että varmasti jokaisen vatsanpohjassa tuntui.. Minun ennakkoaavistuksestani huolimatta kone pääsi ehjänä kenttään ja me saimme jokaisen matkatavaran. Ostettiin liput vaporettoon, eli paikalliseen vesibussiin - vaikka ilma ei nyt ollutkaan paras mahdollinen maisemien ihasteluun - eli pirun pimeä ja sataa. Vaunumatkailijat jäävät vaporetoissa näemmä siihen ohjaamoon muiden matkustajien mennessä "hyttiin". Tämä ratkaisu sopi meille ihan hyvin, koska vaunuista alkoi leijailemaan myrkynvihreä kaasupilvi ilmiantamaan sitä, ettei meillä ole ihmisten ilmoille asiaa ennen vaipanvaihtoa. Reilun tunnin päästä olimme lähimmällä mahdollisella pysäkillä ja aloimme etsimään hotellia. Alunperin meillä oli kirkasotsainen suunnitelma tulla tuohon lähipysäkille vesibussilla ja olla muutamalla askeleella hotellin aulassa. Sitä suunnitelmaa laatiessa ei tullut huomioitua sitä, että tämä on Italia - tuo lakkojen luvattu maa. Tänäänhän on sitten lakkopäivä, mutta onneksi tuo vesibussi lentokentältä kaupunkiin toimi, vaikka se aiheuttikin meille hassunhauskoja hetkiä hotellia etsiessä..
Hotelli on hieno, kuten sen kuuluukin olla =) On metrien korkeudessa olevaa kattoa, vaaleanpunaisia kylpytuotteita, laadukasta tavaraa minibaarissa, kristallikruunu katossa ja kielitaitoista henkilökuntaa - eli me erotutaan joukosta kuin kakka valkoisella matolla tai veret kangastapetissa..
Ehtooon lopuksi käytiin illallisella lähistöllä olevassa ravintolanssa. Eipä ole hetkeen tullut syötyä noin vauhdikkaasti kun jälkikasvu oli hieman näreissään meidän ravintolavalinnasta ja reklamoi koko ajan suureen ääneen siitä. (toim. huom. Pas juuri tappoi sääsken, jossa oli verta, tuohon kangastapettiin) Pikaruoalle tuli ihan törkeästi hintaa, mutta jotain murkinaa oli saatava, koska seuraava vaihe olisi ollut avioerolla uhkaileminen.. Ruoan päälle käytiin kävelemässä ihan pikku lenkki, jonka aikana rakkautemme hedelmä tietysti oli hiljaa kuin hiiri ja katseli vain rattaistaan maailman menoa - paskiainen ja näemmä ihan isäänsä tullut..
Sen verran rankka päivä on jälleen ollut, että uni maistunee kohta erinomaisen hyvälle. Huomenna on luvattu sadesäätä, mutta eiköhän me kuiten käydä vähän tutustumassa Venetsian ihmeisiin.
Lento Lontoosta Amsterdamiin kestää vain 45 minuuttia - eli helppo nakki. Amsterdamin kentällä sitten kiire pukkasi päälle, koska Lontoon kone oli hieman myöhässä, eikä mukana kulkevalle infantille pystytty tulostamaan omaa boardin passia jatkolennolle. Eli me painelimme transit-tiskeillä tuli hännän alla. Kun napu sai oman lipun, heilahdimme kohti B32-porttia (noin yhdeksän kilometrin matka): minä kannoin nappulaa rintarepussa ja isänsä puuskutti perässä käsimatkatavaroiden kanssa. Sillä aikaa kun pupu haki apinan raivolla tupangipaikkaa, niin minä pipaisin rintareppulaisen kanssa naistenvessassa (maailmanennätys!) ja minun keskittyessä nikotiiniin, Pas vaihtoi tytölle vaipan (jä sen jälkeen kuivan bodyn, vaipattomalle lapselle ei KOSKAAN kannata kääntää selkää!) lastenhoitokammarissa. Sittenpä me oltiinkin jo viimeisten joukossa Venetsian koneessa.
Laskeutuessa täällä oli kohtalaisen rankka pilvikerros, joka ravisteli ja hyppyytti konetta juuri niin ilkeästi, että varmasti jokaisen vatsanpohjassa tuntui.. Minun ennakkoaavistuksestani huolimatta kone pääsi ehjänä kenttään ja me saimme jokaisen matkatavaran. Ostettiin liput vaporettoon, eli paikalliseen vesibussiin - vaikka ilma ei nyt ollutkaan paras mahdollinen maisemien ihasteluun - eli pirun pimeä ja sataa. Vaunumatkailijat jäävät vaporetoissa näemmä siihen ohjaamoon muiden matkustajien mennessä "hyttiin". Tämä ratkaisu sopi meille ihan hyvin, koska vaunuista alkoi leijailemaan myrkynvihreä kaasupilvi ilmiantamaan sitä, ettei meillä ole ihmisten ilmoille asiaa ennen vaipanvaihtoa. Reilun tunnin päästä olimme lähimmällä mahdollisella pysäkillä ja aloimme etsimään hotellia. Alunperin meillä oli kirkasotsainen suunnitelma tulla tuohon lähipysäkille vesibussilla ja olla muutamalla askeleella hotellin aulassa. Sitä suunnitelmaa laatiessa ei tullut huomioitua sitä, että tämä on Italia - tuo lakkojen luvattu maa. Tänäänhän on sitten lakkopäivä, mutta onneksi tuo vesibussi lentokentältä kaupunkiin toimi, vaikka se aiheuttikin meille hassunhauskoja hetkiä hotellia etsiessä..
Hotelli on hieno, kuten sen kuuluukin olla =) On metrien korkeudessa olevaa kattoa, vaaleanpunaisia kylpytuotteita, laadukasta tavaraa minibaarissa, kristallikruunu katossa ja kielitaitoista henkilökuntaa - eli me erotutaan joukosta kuin kakka valkoisella matolla tai veret kangastapetissa..
 |
| Meidän kerroksen aula |
 |
| Neljäkymmentä sekuntia aiemmin tämä oli vielä siisti huone |
Ehtooon lopuksi käytiin illallisella lähistöllä olevassa ravintolanssa. Eipä ole hetkeen tullut syötyä noin vauhdikkaasti kun jälkikasvu oli hieman näreissään meidän ravintolavalinnasta ja reklamoi koko ajan suureen ääneen siitä. (toim. huom. Pas juuri tappoi sääsken, jossa oli verta, tuohon kangastapettiin) Pikaruoalle tuli ihan törkeästi hintaa, mutta jotain murkinaa oli saatava, koska seuraava vaihe olisi ollut avioerolla uhkaileminen.. Ruoan päälle käytiin kävelemässä ihan pikku lenkki, jonka aikana rakkautemme hedelmä tietysti oli hiljaa kuin hiiri ja katseli vain rattaistaan maailman menoa - paskiainen ja näemmä ihan isäänsä tullut..
Sen verran rankka päivä on jälleen ollut, että uni maistunee kohta erinomaisen hyvälle. Huomenna on luvattu sadesäätä, mutta eiköhän me kuiten käydä vähän tutustumassa Venetsian ihmeisiin.
Perhekalleudet esille!
Se oli sitten semmoinen viimeinen kokonainen Lontoon päivä. Liikekannallepano taas aamiaisen jälkeen, taksilla Speakers Corneriin ja siitä eteenpäin turistibussilla Toweriin. Ehkä meille annettiin siksi down-tyttö, että me oppisimme rauhallisuutta ja hitautta reissatessakin. Onneksi beibi on vielä niin pieni, ettei se pääse vaikuttamaan meidän liikkumisen nopeuteen, eli Tower oli jotakuinkin vartissa nähty, hienoja oli timangit ja loput rakennukset olivat niin monien portaiden takana, ettei sinne ollut mitään järkeä yrittää vaunuilla.
Towerin vierailun jälkeen pääsimme reissun kohokohtaan, eli treffeihin Lontoossa asustelevan Ystävän kanssa ja babyGap-liikkeen tyhjentämiseen. Sinne hurahti punta poikineen, mutta onpahan taas ihanuuksia odottelemassa paukkupakkasia ja kaikkea pörröistä jouluksi.
Oxford Streetin shoppailun jälkeen lähdimme ravintolaan Liverpool circuksen metroaseman lähelle. Ostettiin vallan meillekin meno-paluu -liput ja harjoiteltiin jo illalla tapahtuvaa paluuta samalla. No, eipä muuten ajanut se pinkki linja illalla ei.
Ruokailu meni mallikkaasti ja sosiaalisesti, itse eine ei tosin millään lailla räjäyttänyt tajuntaa, mutta seura korvasi puuttuvan maun. Hippailtiin kolmestaan (me ja baby) metroasemalle huomataksemme, ettei sille pinkille linjalle pääse, joten otimme suunnitelman b käyttöön. Ensimmäinen länteen menevä metro ja vähänkään tutulta kuulostava asema. Oxfordilla ulos ja taksi lennosta kiinni ja hotellille. Taksi Paddingtoniin maksoi 15 puntaa, eli ei nyt mitenkään erityisen kallista, mutta nii-in paljon helpompaa kun mukana on miljoona nyssykkää ja pussukkaa ja vaunut ja nukkuva beibi.
Tälle aamulle ei mitään sen suurempaa jäänyt. Hotellista ulos ja taksilla cityn lentokentälle, jossa nyt odottelemme lennon lähtemistä Amsterdamin kautta Venetsiaan. Beibi nukahti isänsä syliin ja hyvä niin =)
Towerin vierailun jälkeen pääsimme reissun kohokohtaan, eli treffeihin Lontoossa asustelevan Ystävän kanssa ja babyGap-liikkeen tyhjentämiseen. Sinne hurahti punta poikineen, mutta onpahan taas ihanuuksia odottelemassa paukkupakkasia ja kaikkea pörröistä jouluksi.
Oxford Streetin shoppailun jälkeen lähdimme ravintolaan Liverpool circuksen metroaseman lähelle. Ostettiin vallan meillekin meno-paluu -liput ja harjoiteltiin jo illalla tapahtuvaa paluuta samalla. No, eipä muuten ajanut se pinkki linja illalla ei.
Ruokailu meni mallikkaasti ja sosiaalisesti, itse eine ei tosin millään lailla räjäyttänyt tajuntaa, mutta seura korvasi puuttuvan maun. Hippailtiin kolmestaan (me ja baby) metroasemalle huomataksemme, ettei sille pinkille linjalle pääse, joten otimme suunnitelman b käyttöön. Ensimmäinen länteen menevä metro ja vähänkään tutulta kuulostava asema. Oxfordilla ulos ja taksi lennosta kiinni ja hotellille. Taksi Paddingtoniin maksoi 15 puntaa, eli ei nyt mitenkään erityisen kallista, mutta nii-in paljon helpompaa kun mukana on miljoona nyssykkää ja pussukkaa ja vaunut ja nukkuva beibi.
Tälle aamulle ei mitään sen suurempaa jäänyt. Hotellista ulos ja taksilla cityn lentokentälle, jossa nyt odottelemme lennon lähtemistä Amsterdamin kautta Venetsiaan. Beibi nukahti isänsä syliin ja hyvä niin =)
lauantai 5. marraskuuta 2011
Kahden minuutin kävelymatka..
Aamulla ruokaa ja kahvia helttaan ja kohti "nurkan takana" olevaa ruokakauppaa. Niinhän siinä sitten kävi, että lähes kaksitoista tuntia myöhemmin palattiin hotellihuoneeseen, eikä sitä puotia muuten löytynyt tähän mennessä. Onneksi kuiten kylillä oli pari kauppaa, joista sai lastenruokaa, joten tuo nappula ei ole aivan nälkään näivettynyt.
Tunnin hortoilemisen jälkeen löysimme itsemme Hyde Parkin läheisyydestä, joten järki kädessä hyppäsimme klassikon - Lontoon mustan taksin - kyytiin ja menimme British Museoon näyttämään nappulalle hieman vanhan maailman ihmeitä. Toisilla menee museossa päivä, toisilla koko elämä ja me selätimme sen kolmessa tunnissa (sisältäen lounaan). Pas-Kat pikalomat yllättää jälleen. Eihän siinä ajassa tietty ehtinyt paneutumaan aivan jokaiseen huoneeseen saatikka kaikkiin ihmeisiin, mutta tämähän on ehkä enemmänkin Kairon museon sisarnäyttely Egyptin ihmeistä. Olihan siellä Rosettan kivi, nyt on sitten sekin nähty (tai kopio siitä, en tiedä oliko esillä Aito Asia).
Museosta poistumisen jälkeen olimme taas tutusti ihan pihalla ja kaiken kartan ulottumattomattomissa. Pas bongasi jostain nurkan takaa turistibussin ja sen jälkeen päivä olikin pulkassa: Onnikan kyydissä pitkin ja poikin Lontoota ja nähtävyyksien katselemista turvallisesti ikkunoiden takaa. Heittäydyimme kyydistä jossain Piccadilly Circuksen lähistöllä, meidän pikkuriikkinen rakkauden hedelmä alkoi tuoksua sen verran epäilyttävältä että meidät olisi kohta poistettu siitä autosta ellemme olisi tajunneet lähteä vielä kun omilla jaloilla pääsimme. Pikaruoka ja varusteiden huoltoa pizza hutissa ja sen jälkeen me olimmekin ihan kypsiä tulemaan hetkeksi hotellille lataamaan akkuja ja antamaan jaloille niiden rukoileman lepotauon. Taksi ydinkeskustasta hotellille maksoi vähän alle 15 puntaa. Lontoon taksilupa ei kuuleman mukaan kovin helpolla heltiä, heidän täytyy tietää 9 mailin säteellä kaikki kadut, nähtävyydet ja tärkeät rakennukset. Ehkäpä siitä syystä täällä näkyy hyvin harvalla taksinkuljettajalla turbaania.. Itse autot ovat hyvässä kunnossa ja hintataso on aika lailla sama kuin Suomessa.
Kello on vasta vähän vajaa kuusi illalla, mutta meillä on tässä sängyssä yksi pieni tornado, joka kärsii pahimman laatuisesta iltavillistä (Beibin kello on kaksi tuntia enemmän, eli kotiajassa). Yritetään saada tuo kiikaaja tajuttomaksi ja sen jälkeen varmaankin lähdetään suhailemaan tuohon vieressä olevaan Little Venicen kaupunginosaan - eli pian ollaan taas ihan hukassa ja toivottavasti ennen nukahtamista saadaan jotain pientä murua rinnan alle =)
Tunnin hortoilemisen jälkeen löysimme itsemme Hyde Parkin läheisyydestä, joten järki kädessä hyppäsimme klassikon - Lontoon mustan taksin - kyytiin ja menimme British Museoon näyttämään nappulalle hieman vanhan maailman ihmeitä. Toisilla menee museossa päivä, toisilla koko elämä ja me selätimme sen kolmessa tunnissa (sisältäen lounaan). Pas-Kat pikalomat yllättää jälleen. Eihän siinä ajassa tietty ehtinyt paneutumaan aivan jokaiseen huoneeseen saatikka kaikkiin ihmeisiin, mutta tämähän on ehkä enemmänkin Kairon museon sisarnäyttely Egyptin ihmeistä. Olihan siellä Rosettan kivi, nyt on sitten sekin nähty (tai kopio siitä, en tiedä oliko esillä Aito Asia).
Museosta poistumisen jälkeen olimme taas tutusti ihan pihalla ja kaiken kartan ulottumattomattomissa. Pas bongasi jostain nurkan takaa turistibussin ja sen jälkeen päivä olikin pulkassa: Onnikan kyydissä pitkin ja poikin Lontoota ja nähtävyyksien katselemista turvallisesti ikkunoiden takaa. Heittäydyimme kyydistä jossain Piccadilly Circuksen lähistöllä, meidän pikkuriikkinen rakkauden hedelmä alkoi tuoksua sen verran epäilyttävältä että meidät olisi kohta poistettu siitä autosta ellemme olisi tajunneet lähteä vielä kun omilla jaloilla pääsimme. Pikaruoka ja varusteiden huoltoa pizza hutissa ja sen jälkeen me olimmekin ihan kypsiä tulemaan hetkeksi hotellille lataamaan akkuja ja antamaan jaloille niiden rukoileman lepotauon. Taksi ydinkeskustasta hotellille maksoi vähän alle 15 puntaa. Lontoon taksilupa ei kuuleman mukaan kovin helpolla heltiä, heidän täytyy tietää 9 mailin säteellä kaikki kadut, nähtävyydet ja tärkeät rakennukset. Ehkäpä siitä syystä täällä näkyy hyvin harvalla taksinkuljettajalla turbaania.. Itse autot ovat hyvässä kunnossa ja hintataso on aika lailla sama kuin Suomessa.
Kello on vasta vähän vajaa kuusi illalla, mutta meillä on tässä sängyssä yksi pieni tornado, joka kärsii pahimman laatuisesta iltavillistä (Beibin kello on kaksi tuntia enemmän, eli kotiajassa). Yritetään saada tuo kiikaaja tajuttomaksi ja sen jälkeen varmaankin lähdetään suhailemaan tuohon vieressä olevaan Little Venicen kaupunginosaan - eli pian ollaan taas ihan hukassa ja toivottavasti ennen nukahtamista saadaan jotain pientä murua rinnan alle =)
Hello London ja nyt turpa kiinni ja nukkumaan
Lentolipuissa on helppo säästää - perkele. Muutaman kympin / kitsaan mielen vuoksi tuli sitten matkustettua melkein kellon ympäri. Aamulla vähän jälkeen yhdeksän hypättiin tuttuun ja turvalliseen fiestaan ja alettiin painamaan Oulua päin. Lento Helsinkiin, hetki odottelua (ihan ei ehtinyt isoa kahvia juomaan) ja Amsterdamiin. AMS:n kentällä juoksutupakat ja jonottamaan passintarkastukseen ja jonottamaan portin turvatarkastukseen. Nyt olisi jonkun aivan helvetin hyvä sauma kertoa mulle, mitä se Shengen-sopimus pitää sisällään. Täällä kun on joka välissä kytätty passia ja läpivalaistu laukkua..
Mutta selvishän sekin, miksi niin moni britteihin tullut on jäänyt tänne pitkäksi aikaa.. Ei ole helppoa hiippailla maahan, ei laisinkaan. Ensin kävellään kuolemaan asti ympäri Heatrowin kenttää ja lopuksi jonotetaan tulliin. Tietysti USA:n rajalla suoritettava tentti on jotain ihmismielen ulottumattomissa olevaa, mutta se onkin eri maailma sillä kantilla palloa. Tässä mielipiteen kitkeryydessä saattaa olla mausteena se, että haalasin puoliunessa olevaa pikkureissaajaa sylissäni koko nälkävuoden matkan passintarkastukseen.
Kamala tunnustaa, mutta me ollaan menetetty se näkymättömyysviitta tuon lapsukaisen myötä. Hippi kerää huomiota kaikkialla missä se hengailee. Tosin suurin osa ihmettelee kun kerron mukulan olevan jo 9kk vanha ja sitten useimmiten seuraa vaivautunut hiljaisuus, kun sanon hänen olevan down-beibi ja sen vuoksi tulevan hieman perässä näitä "normaaleja" lapsia kehityksessä. Mutta eipä ole vielä isänsä ja tuon lisäksi yhtä helppoa matkaseuraa löytynyt. Nappula jaksoi vallan mallikkaasti nousut ja laskut, viimeinen - 45 minuutin - lento meinasi kiristää hermoa aluksi, mutta pari desiä maitoa toi unen ja rauhan mukanaan.
Heatrowin kentällä oli kuin olikin intian suunnalta syntyjään oleva heebo odottelemassa meitä nimikyltin kanssa. Tosin siellä oli noin tuhat muutakin kyltillistä ihmistä joten bongattavaa oli ihan nokko. Matka lentokentältä hotellille kesti lähemmäs tunnin. Vaikka netissä oli varauskaavakkeessa mahdollisuus ilmoittaa tarvittavan lastenistuimen koko, niin siltikään kyseistä värkkiä ei autossa ollut. Siispä napu oli leveähameisen seurueen tapaan ihan mutsin sylissä takapenkillä matkan ajan. Auto itsessään oli parempi kuin mitä osattiin odottaa ja hotelli juuri niin hukassa kuin osattiin odottaa. Muutaman harhaan ajamisen jälkeen oikea ramppi löytyi ja sen myötä pääsimme kävelemään hotellillekin. Jos/kun kukaan elävä olento on ikinä matkalla tuolle samaiselle hotellille niin parempi ja toimivampi osoite on Paddington Centre - ei yhteystiedoissa mainittu Sheldon Square. Siltikin taksit jättävät matkalaiset portille, mistä on vielä muutama sata metriä käveltävää suljetun alueen päähän saakka.
Huone on kiva. Tosin vessanpönttö on erillisessä komerossa, josta joutuu kävelemään toiseen kun haluaa pestä kädet wc-istuimella vietetyn meditointihetken jälkeen. Mutta muuten tämä sisustus on Suomen Scandicin tasoa, ainoastaan kokolattiamatto erottaa tämän pohjoisen serkustaan. Käytiin illastamassa tuossa alakerran ravintolassa, lyllerööteen pääsi vajaalla 65 punnalla - ilman jälkiruokia, mutta tuplatuilla ruokajuomilla - ja napsukka nukahti somasti kesken syönnin. Nyt maataan mahojen vieressä sängyssä ja suunnitellaan huomista päivää.
Mutta selvishän sekin, miksi niin moni britteihin tullut on jäänyt tänne pitkäksi aikaa.. Ei ole helppoa hiippailla maahan, ei laisinkaan. Ensin kävellään kuolemaan asti ympäri Heatrowin kenttää ja lopuksi jonotetaan tulliin. Tietysti USA:n rajalla suoritettava tentti on jotain ihmismielen ulottumattomissa olevaa, mutta se onkin eri maailma sillä kantilla palloa. Tässä mielipiteen kitkeryydessä saattaa olla mausteena se, että haalasin puoliunessa olevaa pikkureissaajaa sylissäni koko nälkävuoden matkan passintarkastukseen.
Kamala tunnustaa, mutta me ollaan menetetty se näkymättömyysviitta tuon lapsukaisen myötä. Hippi kerää huomiota kaikkialla missä se hengailee. Tosin suurin osa ihmettelee kun kerron mukulan olevan jo 9kk vanha ja sitten useimmiten seuraa vaivautunut hiljaisuus, kun sanon hänen olevan down-beibi ja sen vuoksi tulevan hieman perässä näitä "normaaleja" lapsia kehityksessä. Mutta eipä ole vielä isänsä ja tuon lisäksi yhtä helppoa matkaseuraa löytynyt. Nappula jaksoi vallan mallikkaasti nousut ja laskut, viimeinen - 45 minuutin - lento meinasi kiristää hermoa aluksi, mutta pari desiä maitoa toi unen ja rauhan mukanaan.
Heatrowin kentällä oli kuin olikin intian suunnalta syntyjään oleva heebo odottelemassa meitä nimikyltin kanssa. Tosin siellä oli noin tuhat muutakin kyltillistä ihmistä joten bongattavaa oli ihan nokko. Matka lentokentältä hotellille kesti lähemmäs tunnin. Vaikka netissä oli varauskaavakkeessa mahdollisuus ilmoittaa tarvittavan lastenistuimen koko, niin siltikään kyseistä värkkiä ei autossa ollut. Siispä napu oli leveähameisen seurueen tapaan ihan mutsin sylissä takapenkillä matkan ajan. Auto itsessään oli parempi kuin mitä osattiin odottaa ja hotelli juuri niin hukassa kuin osattiin odottaa. Muutaman harhaan ajamisen jälkeen oikea ramppi löytyi ja sen myötä pääsimme kävelemään hotellillekin. Jos/kun kukaan elävä olento on ikinä matkalla tuolle samaiselle hotellille niin parempi ja toimivampi osoite on Paddington Centre - ei yhteystiedoissa mainittu Sheldon Square. Siltikin taksit jättävät matkalaiset portille, mistä on vielä muutama sata metriä käveltävää suljetun alueen päähän saakka.
Huone on kiva. Tosin vessanpönttö on erillisessä komerossa, josta joutuu kävelemään toiseen kun haluaa pestä kädet wc-istuimella vietetyn meditointihetken jälkeen. Mutta muuten tämä sisustus on Suomen Scandicin tasoa, ainoastaan kokolattiamatto erottaa tämän pohjoisen serkustaan. Käytiin illastamassa tuossa alakerran ravintolassa, lyllerööteen pääsi vajaalla 65 punnalla - ilman jälkiruokia, mutta tuplatuilla ruokajuomilla - ja napsukka nukahti somasti kesken syönnin. Nyt maataan mahojen vieressä sängyssä ja suunnitellaan huomista päivää.
torstai 3. marraskuuta 2011
oumaigaad!
Miten niin muka aika olisi rajaton määre? Tässä välissä ei ole ehtinyt kissaa sanomaan, kun kamojen jo pitäisi olla viimeistä pilkkua myöten kasassa ja kaiken varmasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Elän näemmä vahvasti siinä uskossa, ettei muualla maailmassa ole lapsia - ei varsinkaan näissä kohtalaisen sivistyneissä maissa (UK ja Italia) eli laps´pien kuolee todennäköisesti nälkään ellen pakkaa varmuuden vuoksi mukaan ainakin kolmen päivän ruokia, täyttä vaippapakettia ja neljääsataa erilaista purkkia ja purnukkaa täynnä parantavia rohtoja ja ihmevoiteita sekä teollisuuspesulan vuoden kapasiteetin verran rättejä. Kyllä äiti-ihminen voi näemmä olla typerä.
Mutta nyt on myöhäistä yskiskellä yksiksensä kun laukut pursuavat ja huomenna hypätään koneeseen. Meidän lento Oulusta lähtee onneksi vasta yhdentoista jälkeen, joten periaatteessa ehdin kyllä vielä kerran räjäyttämään kassit ja raakaamaan turhaa kamaa pois - jos vain luonto antaa periksi.
Se hyvä puoli tässä beibin kanssa reissaamisessa on, että omien vaatteiden & kemppareiden määrä ei koskaan ole ollut noin pieni. Mitäpä sitä ottamaan tusinaa housuja mukaan jos se tarkoittaisi sitä, että kahdeksas varabody ei mahdu laukkuun? Ja entä se tiskiaine pullotuttien pesua varten, kumpi on tärkeämpi, se vai ripsiväri? Toivottavasti tämän retkueen jälkeen palaan takaisin omaan nahkaani - ja että tämä ei vaan missään tapauksessa ole pysyvä muutos - eihän? Se Iso Paha Asia on mun lentopelon palaaminen vahvempana ja viheliäisempänä kuin koskaan. Yksin lentäessä se ei ole niin katastrofaalista, mutta heti kun beibi on mukana, niin johan muuten on mamma kalpeena hiljaa haukkana tuijottamassa lentohenkilökunnan toimintoja.
Reissaajat Ryhti, Tahti ja Puhti olivat tänään vallan aktiivisia. Huomattiin tuossa pari päivää sitten, että meillä edelleenkin puuttui yhden yön majapaikka (10.-11.11.) ja tänään Pas varasi huoneen Katajanokan vankilahotellista. Ihana päästä sinne pitkästä aikaa! Jokin vinouma minussa on rakastunut siihen paikkaan. Edellisestä kerrasta on jo muutama vuosi, eli sieltä lähdettiin Madonnan keikan jälkeen kohti suurta, tuntematonta Route66-reissua.
Lisäksi minä röyhistelen rintaani siitä hyvästä, että buukkasin meille lentokenttäkuljetuksen Heatrowlta hotellille. Ensimmäisen kerran tulee koettua sekin, että joku on kentällä vastassa plakaatin kanssa (jossa tosin vahvistussähköpostin mukaan lukee väärä sukunimi.. Noh, kirjain sinne tai tänne, kuka niitä katsoo =) Olen tosin aika varma, että me jäädään pariksi tunniksi tulliin selvittelemään noita mukana kulkevia foliopusseja täynnä valkoista jauhetta. Äidinmaidonvastike on näemmä aika näppärä värkki jauheena.
Tämä ehtoo on sitten mennyt soljuen sormien välistä. Kahlasin Kingin uusimman loppuhuipennuksen läpi, nukutin nappulan, jännitin kuin pieni oravanpoikanen huomisia lentoja ja reissun onnistumista. Eli huomenna Lontooseen ja sitten muutaman päivän kuluttua Venetsiaan, huix!
Mutta nyt on myöhäistä yskiskellä yksiksensä kun laukut pursuavat ja huomenna hypätään koneeseen. Meidän lento Oulusta lähtee onneksi vasta yhdentoista jälkeen, joten periaatteessa ehdin kyllä vielä kerran räjäyttämään kassit ja raakaamaan turhaa kamaa pois - jos vain luonto antaa periksi.
Se hyvä puoli tässä beibin kanssa reissaamisessa on, että omien vaatteiden & kemppareiden määrä ei koskaan ole ollut noin pieni. Mitäpä sitä ottamaan tusinaa housuja mukaan jos se tarkoittaisi sitä, että kahdeksas varabody ei mahdu laukkuun? Ja entä se tiskiaine pullotuttien pesua varten, kumpi on tärkeämpi, se vai ripsiväri? Toivottavasti tämän retkueen jälkeen palaan takaisin omaan nahkaani - ja että tämä ei vaan missään tapauksessa ole pysyvä muutos - eihän? Se Iso Paha Asia on mun lentopelon palaaminen vahvempana ja viheliäisempänä kuin koskaan. Yksin lentäessä se ei ole niin katastrofaalista, mutta heti kun beibi on mukana, niin johan muuten on mamma kalpeena hiljaa haukkana tuijottamassa lentohenkilökunnan toimintoja.
Reissaajat Ryhti, Tahti ja Puhti olivat tänään vallan aktiivisia. Huomattiin tuossa pari päivää sitten, että meillä edelleenkin puuttui yhden yön majapaikka (10.-11.11.) ja tänään Pas varasi huoneen Katajanokan vankilahotellista. Ihana päästä sinne pitkästä aikaa! Jokin vinouma minussa on rakastunut siihen paikkaan. Edellisestä kerrasta on jo muutama vuosi, eli sieltä lähdettiin Madonnan keikan jälkeen kohti suurta, tuntematonta Route66-reissua.
Lisäksi minä röyhistelen rintaani siitä hyvästä, että buukkasin meille lentokenttäkuljetuksen Heatrowlta hotellille. Ensimmäisen kerran tulee koettua sekin, että joku on kentällä vastassa plakaatin kanssa (jossa tosin vahvistussähköpostin mukaan lukee väärä sukunimi.. Noh, kirjain sinne tai tänne, kuka niitä katsoo =) Olen tosin aika varma, että me jäädään pariksi tunniksi tulliin selvittelemään noita mukana kulkevia foliopusseja täynnä valkoista jauhetta. Äidinmaidonvastike on näemmä aika näppärä värkki jauheena.
Tämä ehtoo on sitten mennyt soljuen sormien välistä. Kahlasin Kingin uusimman loppuhuipennuksen läpi, nukutin nappulan, jännitin kuin pieni oravanpoikanen huomisia lentoja ja reissun onnistumista. Eli huomenna Lontooseen ja sitten muutaman päivän kuluttua Venetsiaan, huix!
torstai 13. lokakuuta 2011
Your travel information
Jee! Kohta me taas lennetään!
Edellisestä reissusta on jo liian kauan koska vuosi sitten hurrattiin Espanjassa kun kaivosmiehiä nostettiin kuilusta. Tietty eihän tämä mennyt silkassa löhöilyssä tämäkään aika, joka Suomen kamaralla on kikkailtu. Helmikuussa tehdä täräytettiin tytär maailmaan ja sitten temppuiltiin hänen henkiinjäämisen kanssa loppukesään asti. Mutta nyt kaiken pitäisi olla kunnossa ja - ainakin meidän mittapuulla - "normaali" elämä voi alkaa.
Marraskuun neljäntenä me loikataan Helsinkiin aamupäivästä. Sitten kahden maissa KLM nakkaa meidät Amsterdamin (tervetuloa Hollantiin! http://ellirakas.blogspot.com/2008/08/tervetuloa-hollantiin.html ) kautta Lontooseen Heatrowin kentälle. Lontoossa meillä on treffit Ystävän kanssa - joka toivottavasti toimii meille edes hetken matkaoppaanakin - ennen kuin kolmen päivän päästä pakkaudutaan uudestaan lentokoneeseen ja matkataan Amsterdamin kautta Venetsiaan. Helsinki kutsuu taas 10. marraskuuta (koska 11. päivänä on Toby Keithin konsertti Finlandia-talolla). Kotona meidän pitäisi siis olla kaiken järjen mukaan 12. marraskuuta vastaanottamassa joulupaniikkia ja ahdistumassa lahjojen laittamisesta.
Lennot ja majoitukset varasin muutamassa erässä, ettei niiden kustannus kävisi liian kovaksi kertalaakista. HKI-LHR-VCE-HKI maksoi ebookerisilla 3 henkilöltä (2aik+1inf) 1218,66€. Hotellina Lontoossa on Paddingtonin aseman lähistöllä oleva Novotel-hotelli. Venetsiassa majailemme kaksi yötä Hotel Palazzo Sternissä. Viimeinen yö ollaan lentokentän kupeessa Courtyard Marriot Venicessä koska lento lähtee nii-iin sikamaisen aikaisin ja nappulan kanssa on ehkä hieman helpompi liikkua noita lyhyitä välejä kerrallaan. Hotellien hinnat hirvittävät nyt jälkeenpäin katsottuna, mutta täytyy muistaa että kyseessä on low season - vaikkei se aina siltä tunnukaan - eikä me olla menossa mihinkään rotankoloihin asumaan (=kuuluisat viimeiset sanat!)
Beibille on hommattu passi - ja hieno siitä tulikin! Lisäksi meillä on Afrikan köyhien maiden lapsille asti kertakäyttöisiä tuttipulloja, vaipanvaihtoalustoja sekä ruokalappuja Eläköön kertakäyttökulttuuri! Omille tavaroille matkalaukuista tuskin jää kovin paljon sijaa, mutta tämä vuoden aikana syvään iskostunut "kyllä verkkarit on sitten kivat kaupunkihousut" -mentaliteetti toiminee tuollakin matkalla. Ja ainahan mukaan voi pakata parien verkkareiden lisäksi yhdet tuulipuvun housut jos vaikka sattuu huonommat kelit matkan varrelle..
Helsingistä varattiin yöpaikka Finlandia-talon vieressä tönöttävässä Scandic Continentalissa - jee 79 euroa!!! Ja sitten hilpaistaan kotikoloon. Tietty tässä muutamassa jäljellä olevassa viikossa pitäis vielä ostaa yksi talo, pelastaa firma uppoamiselta (eli valmistella tilinpäätös kirjanpitäjälle haukuttavaksi) ja muutama muukin juttu olisi tuossa hoidettavien kansiossa. Mutta onneksi aikahan on melkein rajaton määre..
Edellisestä reissusta on jo liian kauan koska vuosi sitten hurrattiin Espanjassa kun kaivosmiehiä nostettiin kuilusta. Tietty eihän tämä mennyt silkassa löhöilyssä tämäkään aika, joka Suomen kamaralla on kikkailtu. Helmikuussa tehdä täräytettiin tytär maailmaan ja sitten temppuiltiin hänen henkiinjäämisen kanssa loppukesään asti. Mutta nyt kaiken pitäisi olla kunnossa ja - ainakin meidän mittapuulla - "normaali" elämä voi alkaa.
Marraskuun neljäntenä me loikataan Helsinkiin aamupäivästä. Sitten kahden maissa KLM nakkaa meidät Amsterdamin (tervetuloa Hollantiin! http://ellirakas.blogspot.com/2008/08/tervetuloa-hollantiin.html ) kautta Lontooseen Heatrowin kentälle. Lontoossa meillä on treffit Ystävän kanssa - joka toivottavasti toimii meille edes hetken matkaoppaanakin - ennen kuin kolmen päivän päästä pakkaudutaan uudestaan lentokoneeseen ja matkataan Amsterdamin kautta Venetsiaan. Helsinki kutsuu taas 10. marraskuuta (koska 11. päivänä on Toby Keithin konsertti Finlandia-talolla). Kotona meidän pitäisi siis olla kaiken järjen mukaan 12. marraskuuta vastaanottamassa joulupaniikkia ja ahdistumassa lahjojen laittamisesta.
Lennot ja majoitukset varasin muutamassa erässä, ettei niiden kustannus kävisi liian kovaksi kertalaakista. HKI-LHR-VCE-HKI maksoi ebookerisilla 3 henkilöltä (2aik+1inf) 1218,66€. Hotellina Lontoossa on Paddingtonin aseman lähistöllä oleva Novotel-hotelli. Venetsiassa majailemme kaksi yötä Hotel Palazzo Sternissä. Viimeinen yö ollaan lentokentän kupeessa Courtyard Marriot Venicessä koska lento lähtee nii-iin sikamaisen aikaisin ja nappulan kanssa on ehkä hieman helpompi liikkua noita lyhyitä välejä kerrallaan. Hotellien hinnat hirvittävät nyt jälkeenpäin katsottuna, mutta täytyy muistaa että kyseessä on low season - vaikkei se aina siltä tunnukaan - eikä me olla menossa mihinkään rotankoloihin asumaan (=kuuluisat viimeiset sanat!)
Beibille on hommattu passi - ja hieno siitä tulikin! Lisäksi meillä on Afrikan köyhien maiden lapsille asti kertakäyttöisiä tuttipulloja, vaipanvaihtoalustoja sekä ruokalappuja Eläköön kertakäyttökulttuuri! Omille tavaroille matkalaukuista tuskin jää kovin paljon sijaa, mutta tämä vuoden aikana syvään iskostunut "kyllä verkkarit on sitten kivat kaupunkihousut" -mentaliteetti toiminee tuollakin matkalla. Ja ainahan mukaan voi pakata parien verkkareiden lisäksi yhdet tuulipuvun housut jos vaikka sattuu huonommat kelit matkan varrelle..
Helsingistä varattiin yöpaikka Finlandia-talon vieressä tönöttävässä Scandic Continentalissa - jee 79 euroa!!! Ja sitten hilpaistaan kotikoloon. Tietty tässä muutamassa jäljellä olevassa viikossa pitäis vielä ostaa yksi talo, pelastaa firma uppoamiselta (eli valmistella tilinpäätös kirjanpitäjälle haukuttavaksi) ja muutama muukin juttu olisi tuossa hoidettavien kansiossa. Mutta onneksi aikahan on melkein rajaton määre..
Tilaa:
Kommentit (Atom)