Luomustepperi

Tiistai valaistui sateisena aamuna. Italialaiseksi hotelliksi meidän majapaikassa oli aivan loistava aamainen: hyvää kahvia, munia ja pekonia sekä lisukkeita syödä asti. Tuossakin luukussa näkyi selvästi off season - meidän lisäksi aamiaishuoneessa oli vain yksi japanilaisperhe ja lähtiessä vastaan tuli kaksi ranskalaista rouvaa, mutta muuten käytävillä oli hiljaista ja autiota. Vaikka tuo hotelli ei ollut nytkään siitä halvimmasta päästä, niin hetken aikaa huimasi kun Pas luki huoneen ovesta turistiajan taksan huoneelle: yli 700 euroa per yö - hupsista heijakkaa.. Mutta kyllähän nytkin saatiin vastinetta rahoille, huone oli kopsakka, henkilökunta erittäin kielitaitoista sekä palvelualtista ja sijainti loistava!

Nappulan sänky sijattuna ja karkki tyynyllä *snif*

Syönnin jälkeen lähdimme tarpomaan kohti päivän seikkailuita. Ensin suunnistimme kohti Markuksen aukiota vain nähdäksemme sen tulvivan. Sinne tänne oli ripoteltu pitkospuita, joita pitkin pääsimme kuivin jaloin kirkolle asti vain kuullaksemme, ettei reppujen kanssa pääse sisään - siis paluu parisataa metriä vastavirtaan ja uusi yritys. Jo tuolla ensimmäisellä etapilla kiitin itseäni varsin suuresta älykkyydestä, että otin jälkikasvun rintareppuun, rattaiden kanssa eteneminen olisi ollut käytännössä mahdotonta niillä telineillä. Markuksen kirkko itsessään ei ollut mitenkään hieno sisältä - Vatikaanin tai Sevillan kirkkoihin verrattuna - mutta pitihän sekin käydä katsastamassa (eikä muuten ollut muiden Italian kirkkojen tapaan vessaa siellä turistien helpotukseksi laitettu).

Markuksen aukion jälkeen vuorossa oli vaellus Rialton sillalle. Se puoli kaupungista oli kuivempi, eikä pitkospuita tarvittukaan enempää sille päivälle. Sillan ympäristössä oli kivoja pikkukauppoja, joista saattoi lähteä turistien mukaan kaikkea turhanpäiväistä pikkutavaraa - niin kuin asiaan kuuluu =) Sillan jälkeen hiippailimme hukkaan ja löysimme itsemme läheltä Piazzale Romaa, eli sitä paikkaa johon Venetsiaan autolla tai busseilla tulevat päätyvät. Ideana oli etsiä helppo reitti kaupungin halki Piazzale Romalle jotta keskiviikon siirtymä lentokenttähotelliin olisi mahdollisimman vaivaton.. Kartalta katsottuna helpoimmailla reitillä oli vain kuusi kanaalin ylitystä, todellisuudessa niitä oli yli kaksikymmentä - kuka sitä nyt kerralla oikean reitin osaisi valita? Ja kun mukana on 45kg matkatavaroita, yksi infantti ja kaksi itsensä loppuunkävellyttä matkustajaa, tuo vaihtoehto haudattiin hiljaisuudessa.

Pysähdyimme pikalounaalle yhteen pikkuravintolaan. Täällä ei muuten ole ravintoloissa syöttötuoleja, ainakaan yhteenkään sellaiseen emme törmänneet missään. Hotellin aamiaishuoneessa oli yksi, mutta senkin oli tämä aiemmin mainittu japanin poppoo vallannut molempina aamuina, joten meidän prinsessa sai köllötellä rauhassa omassa limosiinissaan tai äitinsä sylissä kädet koppurassa pöytähopeita tai -liinaa hamuten.

Kiertelimme pitkin ja poikin kaupunkia, joka on muuten pienempi kuin kartat näyttävät. Joskus tiesimme, missä olimme ja suurimman osan aikaa emme - mutta aina sitä jossain vaiheessa pulpahdimme kartalle. Illalla kävimme pit stopilla hotellilla vaihtamassa käryävän kakaran puhtaampaan ja ruokitumpaan ja nappasimme kärryt mukaan kun lähdimme etsimään illan ruokapaikkaa.

Ravintola Rotta löytyi kohtuudella, vain yhden sillan ylityksen päästä. Se näytti viihtyisältä, nimi oli sopivan huvittava, sisäänheittäjä puhui hyvää englantia ja saimme paikan sisältä vaikka kärryt olivat mukana. Hippi mellasti hetken aikaa rattaissaan ja toi hieman vaikeusastetta ruokien tilaamiseen (kuinka helppoa on syyttää omista virheistä lasta..). Ruoan kanssa homma meni niin kuin elokuvissa: minä sain kolmannen kerran alkuruoaksi pastapalleroita tomaattikastikkeessa, mikäs siinä, hyviähän ne tietty onkin, mutta rajansa kaikella.

 Pääruoaksi ajattelin tilata kalaa, koska sen tekemisen italiaanot taitavat paljon paremmin kuin lihan. Valitsin jonkun fish-päätteisen grillatun ruoan ja pöytään tuotiin - anteeksi kielenkäyttö - vittusaatananperkeleen mustekalan kaltaista valmistetta. Jos jokin asia maailmassa on minun inhon arvoinen, niin se on juurikin tuo mustekala ja kaikki sen sukulaiset. Hetken aikaa nieleskelin tyhjää ja näytin tyytyväiseltä ennen kuin uskalsin tunnustaa Pas:lle, ettei tämä muuten ole mitään herkkua vaan tuntuu kuin söisin jonkun toisen vanhaa purkkaa. Onneksi meidän taakse leiriintyi iso ryhmä ranskalaisia pulpattamaan ja pölisemään ja vielmään kaiken tarjoilijoiden huomion, niin sain kylmän rauhallisesti pakattua löllöpallerot vaippapussiin ja piilotettua pussin vaunujen sadesuojakoteloon. Jälkiruoan kanssa en ottanut mitään riskiä, pelkkä espresso riitti vallan mainiosti. Rahat pöytään ja kohti lähintä roska-astiaa johon heitin ne syömättä jääneet iljetykset. Jälleen kerran vannoin pyhästi, että vielä joskus ymmärrän ottaa sanakirjan mukaan ravintolaan! / toim.huom. kyseinen lajike oli swordfish - miekkakalaa. En suosittele.

Iltapassagiolla beibi maistoi elämänsä ensimmäistä kertaa italialaista kirsikkajäätelöä, loppumatkan se matki Gene Simmonsia odottaen kieli pitkällä lisää sitä jumalten ruokaa eli ihan on äitinsä tyttö =) Kämpille nukkumaan ja odottamaan uutta, iloista aamua.