Hello London ja nyt turpa kiinni ja nukkumaan

Lentolipuissa on helppo säästää - perkele. Muutaman kympin / kitsaan mielen vuoksi tuli sitten matkustettua melkein kellon ympäri. Aamulla vähän jälkeen yhdeksän hypättiin tuttuun ja turvalliseen fiestaan ja alettiin painamaan Oulua päin. Lento Helsinkiin, hetki odottelua (ihan ei ehtinyt isoa kahvia juomaan) ja Amsterdamiin. AMS:n kentällä juoksutupakat ja jonottamaan passintarkastukseen ja jonottamaan portin turvatarkastukseen. Nyt olisi jonkun aivan helvetin hyvä sauma kertoa mulle, mitä se Shengen-sopimus pitää sisällään. Täällä kun on joka välissä kytätty passia ja läpivalaistu laukkua..

Mutta selvishän sekin, miksi niin moni britteihin tullut on jäänyt tänne pitkäksi aikaa.. Ei ole helppoa hiippailla maahan, ei laisinkaan. Ensin kävellään kuolemaan asti ympäri Heatrowin kenttää ja lopuksi jonotetaan tulliin. Tietysti USA:n rajalla suoritettava tentti on jotain ihmismielen ulottumattomissa olevaa, mutta se onkin eri maailma sillä kantilla palloa. Tässä mielipiteen kitkeryydessä saattaa olla mausteena se, että haalasin puoliunessa olevaa pikkureissaajaa sylissäni koko nälkävuoden matkan passintarkastukseen.

Kamala tunnustaa, mutta me ollaan menetetty se näkymättömyysviitta tuon lapsukaisen myötä. Hippi kerää huomiota kaikkialla missä se hengailee. Tosin suurin osa ihmettelee kun kerron mukulan olevan jo 9kk vanha ja sitten useimmiten seuraa vaivautunut hiljaisuus, kun sanon hänen olevan down-beibi ja sen vuoksi tulevan hieman perässä näitä "normaaleja" lapsia kehityksessä. Mutta eipä ole vielä isänsä ja tuon lisäksi yhtä helppoa matkaseuraa löytynyt. Nappula jaksoi vallan mallikkaasti nousut ja laskut, viimeinen - 45 minuutin - lento meinasi kiristää hermoa aluksi, mutta pari desiä maitoa toi unen ja rauhan mukanaan.

Heatrowin kentällä oli kuin olikin intian suunnalta syntyjään oleva heebo odottelemassa meitä nimikyltin kanssa. Tosin siellä oli noin tuhat muutakin kyltillistä ihmistä joten bongattavaa oli ihan nokko. Matka lentokentältä hotellille kesti lähemmäs tunnin. Vaikka netissä oli varauskaavakkeessa mahdollisuus ilmoittaa tarvittavan lastenistuimen koko, niin siltikään kyseistä värkkiä ei autossa ollut. Siispä napu oli leveähameisen seurueen tapaan ihan mutsin sylissä takapenkillä matkan ajan. Auto itsessään oli parempi kuin mitä osattiin odottaa ja hotelli juuri niin hukassa kuin osattiin odottaa. Muutaman harhaan ajamisen jälkeen oikea ramppi löytyi ja sen myötä pääsimme kävelemään hotellillekin. Jos/kun kukaan elävä olento on ikinä matkalla tuolle samaiselle hotellille niin parempi ja toimivampi osoite on Paddington Centre - ei yhteystiedoissa mainittu Sheldon Square. Siltikin taksit jättävät matkalaiset portille, mistä on vielä muutama sata metriä käveltävää suljetun alueen päähän saakka.

Huone on kiva. Tosin vessanpönttö on erillisessä komerossa, josta joutuu kävelemään toiseen kun haluaa pestä kädet wc-istuimella vietetyn meditointihetken jälkeen. Mutta muuten tämä sisustus on Suomen Scandicin tasoa, ainoastaan kokolattiamatto erottaa tämän pohjoisen serkustaan. Käytiin illastamassa tuossa alakerran ravintolassa, lyllerööteen pääsi vajaalla 65 punnalla - ilman jälkiruokia, mutta tuplatuilla ruokajuomilla - ja napsukka nukahti somasti kesken syönnin. Nyt maataan mahojen vieressä sängyssä ja suunnitellaan huomista päivää.