Kaupungin perusreitteihin on ehtinyt jo tottua, ainoastaan hukassa ollessaan kaipaa enää karttaa (eli vain noin vartin välein). Markuksen aukio oli toipunut eilisestä tulvimisesta ja kävimme kuvaamassa sitä. Toria salaojitettiin parhaillaan, joten osa siitä oli suljettuna. Kävelimme myös kotvan matkaa rantakatua, joka alkaa Markuksen aukiolta alaspäin, mutta emme langenneet yhdenkään kioskikojun houkutuksiin. Näyteikkunashoppailimme luksusliikkeiden houkutuksia ja vain imimme itseemme Italian tunnelmaa. Tietty jotain muutakin oli tullut imettyä (aamukahvia) kun pääsin tekemään sirkustemppuja yleisessä vessassa. Kuvittele tilanne: kankea, ylipainoinen, itsensä loppuunkävellyt mamma ja 7,5kg raakaa kärttyistä tenavaa rintarepussa ahtautuneena neliön kokoiseen yleisen vessan koppiin. Siinä akrobaatti sitten hoiti oman helpotuksensa ja vauvalle puhtaan vaipan selkärepusta ilman, että mikään osa osui lattiaan - eikä tällä perällä muuten niitä hoitotasoja ole - ehei. Mutta kyllä siinä hetken ähinä kävi ja kolmas käsi olisi tullut tarpeeseen.
Talsimme vielä Rialton sillalle, jonka läheisyydessä on pieni ompelupuoti. Ostettiin omalle nappulalle nimikoitu pipo sieltä edellispäivänä, ja nyt haettiin samanlainen pienelle gummitytöntekeleelle. Joululahjojen laittoon emme vielä kuitenkaan alistuneet, onhan tässä puolitoista kuukautta aikaa saada se aatonaaton paniikki aikaiseksi, eli mitäpä tuota turhaa hötkyilemään.
Tämän päivän kylttyyriannos saatiin accademican taideaarteita ihastellen. Oikea syy sinne menoon oli kyllä huomattavasti sivistymättömämpi - vessahätä.. Ja jälleen kerran punnersin ja puristin beibille vaipan kuosiin pikkukopissa. Accademican jälkeen meillä oli tarkoitus käydä katsomassa omalla "kotiaukiolla" (eli se aukio, jolta lähti kuja hotellille) oleva Da Vincin -koneet näyttely, joka on kertaalleen nähty jo Retretissä. Lipunmyyjä ei vain ollut aivan tehtäviensä tasalla ja päivitti ilmeisesti facebook-profiiliaan ("töissä lomps") sen sijaan että olisi nyhtänyt rahoja turisteilta, joten me menimme äänestimme jaloillamme ja hiippailimme pois. Jossain vaiheessa päivää saimme kunnian nähdä Venetsian Kovin Kundi lähietäisyydeltä. Pesunkestävä kovis oli pukeutunut siniseen villapaitaan ja kävi pelotta haastamaan itseään kolmekin kertaa isompia kavereita painiin. Kyseessä oli juurikin pesunkestävä venetsialainen kääpiöpinseripoika, jolla ei ollut hajuakaan alemmuuskompleksista. Hieman tuli omaa koiruliinia ikävä kun katsoi sen kukkoilua ja pullistelua muille koirille.
Kellon kopisteltua viisi olimme hotellilla vaanimassa meille tilattua vesitaksia. Respan heebo sanoi kyydin hinnaksi 100 euroa, nämä ovat ehkä maailman kalleimpia takseja, mutta taksisuhari räppäsi saman tien taksaksi 110 euroa. Eipä siinä auta alkaa reklamoimaan kun koko perhe on survottuna veneen takaosaan ja ovien edessä on meidän matkatavarakuorma. Saimme räpsittyä reissun parhaita kuvia sen veneen kyydistä kun ajoimme Canal Grandea pitkin ja Rialton sillan alta. Tämän jälkeen paatti sukelsi pikkukanavien kautta avoimemmille vesille. Siinä vaiheessa kun molemmat perämoottorit lähtevät pauhaamaan ja vauhti todellakin alkoi tuntumaan aika huisalle, oli myös pikkuipanalla silmät teevadin kokoisena. =) Me paineltiin pitkin Italian rannikkoa kuin James Bond konsanaan, vain perässä tulevat vesiskootteri-terroristit puuttuivat - onneksi.
Lentoaseman rannassa oli isolla kyltit kuljetuksen taksoista: lentoasemalta kaupunkiin 110 euroa, eli tässä asiassa hotellin työntekijällä oli päivääntynyttä tietoa kuljetuksen hinnoista. Mutta eihän lomalle ole tultu kitsastelemaan. Ja jos vaihtoehtona olisi ollut kahden täyteen pakatun matkalaukun,matkarattaiden, yhden lapsen ja kahden väsyneen ryhävalaan raahaaminen sikakalliiseen vesitaksiin tai sitten vaporettoon, sitten bussiasemalle, bussiin, lentoasemalle, siitä taksiin tai toiseen bussiin ja vasta sen jälkeen hotellille - niin eipä ollut yhtään vaikea valita tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Sen verran jouduimme kävelemään, että haalauduimme tavaroinemme lentokentän lähtevien puolelle josta hotellin shuttlebussi nappasi meidät kyytiin ja vei puhtaiden lakanoiden luo.
Illallisen ajattelimme nauttia hotellin ravintolassa. Listan perusteella paikka vaikutti vallan lupaavalta, mutta ruoan laatu oli käsittämätöntä sontaa. Siitä ei sen enempää, muuten kuin että ei muuten kannata mennä sinne syömään. Meillähän on työn puolesta sellaiset rautavatsat, että mikään ei niitä normaalisti sekoita, mutta tuon einestämisen jälkeen oli pakko napata pystybaarissa viskit (konjakit olisimme ottaneet, mutta työntekijä ei tunnistanut yhtään pulloa konjakiksi..) ja rukoilla ettei yöllä tule äkkilähtöä vessaan. Ei tullut. Ihan yhteenvetona sen verran, että Italialaiset ovat varmasti maailman parhaita kokkeja, mikä tulee pastaruokiin, mutta muissa ruoissa heillä on vielä vara opiskella muutaman sukupolven verran.
Hotellissa oli pakko hiljentää perhe aikaisin, koska kukko oli viritetty soimaan aamulla 04.00.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti