Ällästä Veehen

Lontoon cityn kenttä on kohtalaisen kiva ja intiimi kenttä. Tietty turvatarkastukset tällä puolella Eurooppaa tuntuvat olevan paljon tiukempia, mutta se on siedettävä. Minun käsimatkatavaran kassi narahti kentällä, ehkäpä siitä syystä että se oli ladattu täyteen laittoman suuria nestepakkauksia (äidinmaidonvastiketta) sekä ruokapurkkeja. Sen sijaan että olisin joutunut pyllistämään tulliheebolle ja tunnustamaan kaikki maailman synnit, tullin naisihmiset kerääntyivät ihastelemaan meidän pikkuriikkistä tytärtä ja hänen ylimääräistä kromosomiaan =) Helpoin keino päästä tukalista tilanteista ulos on se, että kertoo meillä olevan ds-lapsi mukana - jos nyt ne puusilmät ei sitä muuten näe..

Lento Lontoosta Amsterdamiin kestää vain 45 minuuttia - eli helppo nakki. Amsterdamin kentällä sitten kiire pukkasi päälle, koska Lontoon kone oli hieman myöhässä, eikä mukana kulkevalle infantille pystytty tulostamaan omaa boardin passia jatkolennolle. Eli me painelimme transit-tiskeillä tuli hännän alla. Kun napu sai oman lipun, heilahdimme kohti B32-porttia (noin yhdeksän kilometrin matka): minä kannoin nappulaa rintarepussa ja isänsä puuskutti perässä käsimatkatavaroiden kanssa. Sillä aikaa kun pupu haki apinan raivolla tupangipaikkaa, niin minä pipaisin rintareppulaisen kanssa naistenvessassa (maailmanennätys!) ja minun keskittyessä nikotiiniin, Pas vaihtoi tytölle vaipan (jä sen jälkeen kuivan bodyn, vaipattomalle lapselle ei KOSKAAN kannata kääntää selkää!) lastenhoitokammarissa. Sittenpä me oltiinkin jo viimeisten joukossa Venetsian koneessa.

Laskeutuessa täällä oli kohtalaisen rankka pilvikerros, joka ravisteli ja hyppyytti konetta juuri niin ilkeästi, että varmasti jokaisen vatsanpohjassa tuntui.. Minun ennakkoaavistuksestani huolimatta kone pääsi ehjänä kenttään ja me saimme jokaisen matkatavaran. Ostettiin liput vaporettoon, eli paikalliseen vesibussiin - vaikka ilma ei nyt ollutkaan paras mahdollinen maisemien ihasteluun - eli pirun pimeä ja sataa. Vaunumatkailijat jäävät vaporetoissa näemmä siihen ohjaamoon muiden matkustajien mennessä "hyttiin". Tämä ratkaisu sopi meille ihan hyvin, koska vaunuista alkoi leijailemaan myrkynvihreä kaasupilvi ilmiantamaan sitä, ettei meillä ole ihmisten ilmoille asiaa ennen vaipanvaihtoa. Reilun tunnin päästä olimme lähimmällä mahdollisella pysäkillä ja aloimme etsimään hotellia. Alunperin meillä oli kirkasotsainen suunnitelma tulla tuohon lähipysäkille vesibussilla ja olla muutamalla askeleella hotellin aulassa. Sitä suunnitelmaa laatiessa ei tullut huomioitua sitä, että tämä on Italia - tuo lakkojen luvattu maa. Tänäänhän on sitten lakkopäivä, mutta onneksi tuo vesibussi lentokentältä kaupunkiin toimi, vaikka se aiheuttikin meille hassunhauskoja hetkiä hotellia etsiessä..

Hotelli on hieno, kuten sen kuuluukin olla =) On metrien korkeudessa olevaa kattoa, vaaleanpunaisia kylpytuotteita, laadukasta tavaraa minibaarissa, kristallikruunu katossa ja kielitaitoista henkilökuntaa - eli me erotutaan joukosta kuin kakka valkoisella matolla tai veret kangastapetissa..

Meidän kerroksen aula

Neljäkymmentä sekuntia aiemmin tämä oli vielä siisti huone

Ehtooon lopuksi käytiin illallisella lähistöllä olevassa ravintolanssa. Eipä ole hetkeen tullut syötyä noin vauhdikkaasti kun jälkikasvu oli hieman näreissään meidän ravintolavalinnasta ja reklamoi koko ajan suureen ääneen siitä. (toim. huom. Pas juuri tappoi sääsken, jossa oli verta, tuohon kangastapettiin) Pikaruoalle tuli ihan törkeästi hintaa, mutta jotain murkinaa oli saatava, koska seuraava vaihe olisi ollut avioerolla uhkaileminen.. Ruoan päälle käytiin kävelemässä ihan pikku lenkki, jonka aikana rakkautemme hedelmä tietysti oli hiljaa kuin hiiri ja katseli vain rattaistaan maailman menoa - paskiainen ja näemmä ihan isäänsä tullut..

Sen verran rankka päivä on jälleen ollut, että uni maistunee kohta erinomaisen hyvälle. Huomenna on luvattu sadesäätä, mutta eiköhän me kuiten käydä vähän tutustumassa Venetsian ihmeisiin.